maanantai 5. joulukuuta 2011

Medianäkyvyyttä

VR:n Matkaan-lehden Vierasraide-palstalla julkaistiin Mikan matkakertomus meidän reissusta. :)


maanantai 19. syyskuuta 2011

Siperian opetuksia

On aika tämän blogin viimeisen hengentuotteen! Trans-Siperia oli molemmille once in a lifetime -elämys, mutta myös rankka sellainen. Vinkkinä vastaavaa suunnitteleville: varatkaa tarpeeksi aikaa. Päälle kaksi viikkoa varsinaisella Trans-Siperialla oli ihan liian vähän. Varsinkin Baikalilla, jossa nyt voisi kierrellä ties kuinka pitkään.
 

Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että jos matkustaa porukassa, jossa joku osaa hyvin venäjää, tulkin duuni voi oikeasti käydä sille yhdelle raskaaksi. Venäläisten kanssahan nimittäin ei istuta tuppisuina, vaan siinä on kansa, joka ei pelkää muita ihmisiä. On ihailtavaa, kuinka luontevasti (ainakin meidän näkemät) venäläiset pystyvät kehittelemään keskusteluja täysin tuntemattomien kanssa. Ulkopuoliselle voi näyttää siltä kuin keskustelukumppanit olisivat vanhoja tuttuja, vaikka he olisivat tavanneet vasta puoli tuntia sitten. Kaiken lisäksi monien asioiden selvittäminen  esim. junassa edellyttivät muiden kanssa kommunikointia ja toimeentulemista. Venäläiset eivät toisaalta myöskään pelkää valittaa tuikituntemattomille, mikäli niin mielivät.

Alla listausta reissun kohokohdista, kuvia ja vinkkejä Venäjän-matkaajille.

Joku buddhalais- ja shamaanipalvontapaikka Baikalilla.
















Skeittari Vladivostokissa. Taustalla rakennetaan massiivista siltaa.


 














Hämmentävimmät hetket

- italialainen kotivideo tv-ruudulla japanilaisessa ravintolassa Vladivostokissa
- illanvietto salalahkolaisen kanssa jekaterinburgilaisen hotellin pimeässä vaksikopissa
- jurtan etsiminen pilkkopimeässä mudan ja lautojen keskellä, kissan seuratessa Mikaa maanisesti, Olhon-saarella

Lauluesitys ja hi tek -travellerit Olhonilla.


Baikalin, ja koko Venäjän, pimeä puoli: roskaa silmänkantamattomiin.















 















Parhaimmat pöperöt


























- sushi Jekaterinburgissa (joku venäläinen sushiketju, rautatieasemaa vastapäätä hotellin alakerrassa)
- buriaattiruoka jurttakahvilassa Ulan-Udessa (sisäpihalla ihan Leninin pään hollilla)
- korealainen safka Korea Housessa Vladivostokissa (ul. Semjonovskaja 7B)
- seljanka Jekaterinburgin-junassa
- Teremok-bliniketjun blinit missä vain, milloin vain


Opetuksia junaan

Tervetuloa old school -junan vessaan.
















- luultavasti halvimmalla liput juniin saat ostamalla ne netin kautta, mikä on suht iisiä, ainakin jos osaa edes auttavasti venäjää. Varsinaiset liput lunastetaan juna-asemalla
- jos haluaa päästä nimenomaan hienoon ja ilmeisesti legendaariseen Rossija-junaan tai muihin matkailijoiden suosimiin juniin, on syytä olla tarkkana, mihin junaan valitsee liput. Muuten saattaa päätyä historiallisiin reliikkeihin, joista edes venäläismatkaajat eivät perusta
- platskartassa paikat kannattaa ottaa mahdollisimman keskeltä vaunua, 4:n paikan "looseista" - vaunun päätypaikat ovat hektisiä, samoin kuin ja vaununsuuntaiset jämäpaikat, jotka ovat ilmeisesti myös normaaleja petejä lyhyempiä
 - kannattaa hankkia alapetipaikka, sillä yläpeti on varsinkin pitemmän päälle aika bitch. Jos on kaverin kanssa liikkeellä, kannattaa ostaa päällekkäiset paikat eli ylä- ja alapedin - näin istumapaikat päiväsaikaan on aina taattu ja kaikki on muutenkin helpompaa

Pitkä on matka, ja pitkä on juna.

















- Moskova-Vladivostok -välin halpojen perusjunien platskartassa ei ainakaan kesän lopulla välttämättä ole bilemeininkejä, vaan hyvinkin rauhallista
- juna-asemien laitureilla on kyllä näyttötauloja, joiden pitäisi näyttää seuraavan junan tiedot, mutta useimmissa paikoissa ne eivät ole käytössä
- junien vessat suljetaan aina hyvissä ajoin ennen jokaikistä asemaa, jolla pysähdytään, ja ne pysyvät kiinni hyvän tosin aseman jälkeenkin. Jos kaksi pysähdysasemaa sijaitsee lähellä toisiaan, vessoja ei avata välillä
- pysähdyksistä/pysähdysasemista ei kuuluteta erikseen. Joskus vaunuemäntä/isäntä saattaa ilmoittaa niistä, mutta sen varaan ei kannata laskea
- juna voi olla myöhässä yli tunninkin ilman, että siitä ilmoitetaan mitenkään. Asian laita selviää juttelemalla muiden matkustajien tai vaunuemännän kanssa

Opetuksia muualle


Maisemaa Olhonin majapaikasta.

















- Venäjällä ei ole virallisia takseja, edes taksikeskuksen kautta tilatussa pirssissä ei ole mittaria, eikä välttämättä edes taksikylttiä auton katolla. Huom! Kylttikään ei takaa, että taksi olisi jotenkin virallinen, tosin näissä mukamas virallisissa pirsseissä on kansantaksia todennäköisemmin toimivat turvavyöt
- älä koskaan Moskovan ja Pietarin ulkopuolella maksa normaaleista, keskusta-alueen taksikyydeistä enempää kuin 160 ruplaa - ei edes, vaikka sinulla olisi rinkat ja laukut ym. mukana
- ravintola voi olla aivan tyhjä asiakkaista, ja töissä 3-4 tarjoilijaa, mutta palvelu silti on hidasta
- ravintolassa voi olla pitkä menu täynnä kaikkia kuviteltavissa olevia herkkuja, mutta se ei tarkoita, että läheskään kaikkea olisi oikeasti saatavilla.
- vaikka menisit kuinka fiinin ravintolan tai hotellin vessaan, älä luota siihen, että siellä olisi vessapaperia (muista vessoista puhumattakaan)
- nostoautomaatilla ei aina kannata valita asiointikieleksi englanti, sillä sen myötä saattaa ilmaantua omituisia nostorajoituksia

Ivolginskii Datsan -buddhalaisluostarista.


Siivoojatädit ja Vladivostokin riemukaari.































- pyri nostamaan rahaa vain luotettavan oloisista pankkiautomaateista, esim. pankkien tiloissa sijaitsevista
- vaikka luotettavasta automaatista nostetussa setelissä ei ole vesileimaa, se ei välttämättä tarkoita, että se olisi väärennetty. Ilmeisesti vanhoista ruplan seteleistä saattaa puuttua vesileima
- älä väitä olevasi Baltiasta, ellet pysty erittäin vakuuttavasti esittämään virolaista, sillä valheesta voi jäädä yllättävän helposti jäädä kiinni
- varaa mukaan matkalle taskulamppu - se on kultaakin arvokkaampi esim. sähkökatkon yllättäessä juuri silloin kun olet Vladivostokissa pakkaamassa kamoja seuraavan aamun lentoa varten tai kun yrität suunnistaa jurtalle pilkkopimeässä Olhon-saarella
- Venäjällä on aika monessa paikassa metallinpaljastimia, jotka huutavat suunnilleen jokaisen kohdalla. Älä kuitenkaan jää ihmettelemään asiaa, ellei vartijat nimenomaan vaadi niin ( - tuskinpa, tuntuivat keskittyvän lähinnä maahanmuuttajien näköisiin tyyppeihin).  Kaikki muutkin porhaltavat paljastimien läpi välittämättä piippauksista.

Vaikeuksien kautta oikealle pyöräilypolulle! Tai sitten ei...






















Vodkaa ja kaviaaria lautalla Venäläiselle saarelle, kelpaa!


























Vaikka nyt on sellainen olo, että ei kiitos taas hetkeen Venäjää, niin eiköhän sinne vielä tule palattua. Venäjällä kaikki on mahdollista, niin hyvässä kuin pahassa - kaikki on samalla niin vaikeaa ja niin helppoa. Niin kuin eräs venäläinen matkaseuralaisemme totesi: "Venäjää ei voi järjellä ymmärtää".

Terveisin Pirita

perjantai 16. syyskuuta 2011

Maisemien ja tunteiden vuoristorataa

Otsikko sen kertoo. Sitä se juurikin oli. Pisimmillään 3 kokonaista päivää junassa kerrallaan ahmittuna ei kuulosta helpolta, eikä se sitä myöskään ole. Fiilis vaihteli maksimaalisesta vapauden tunteesta miltei maksimaaliseen vitutukseen. Matkakumppanit kestivät toisiansa kuitenkin kunniakkaasti loppuun asti, vaikka toinen joutui tulkkaamaan kaiken, ja toinen ilmaisemaan itseään rajallisesti. Läpi matkan kummitellut pieni kuumotus teki Venäjän matkastamme pienen seikkailun.

















Jos tässä nyt yrittää summata fiiliksiä näin jälkeenpäin, niin en ainakaan kadu yhtään, että lähdettiin tähän reissuun. Lyhyestä matkasta huolimatta, koen ymmärtäväni Venäjää ja venäläisiä aiempaa enemmän. Liekö perua neuvostoajoista, mutta tämän suuren maan asukit taitavat sosiaaliset kanssakäymiset eivätkä pelkää uusia tuttavuuksia. Asiat sanotaan välillä turhankin suoraan, mutta eipähän jää epäilyksille sijaa. Minulta kysyttiin useaan otteeseen, mitä suomalaiset ovat mieltä Putinista. Puhuttaessa politiikasta, varsinkin poliittisesti tulenarassa maassa, täytyy vastauksen olla poliittisen ympäripyöreä. Mutta hus politiikasta. Venäjällä on hallussaan paikoitellen hyvinkin kaunista maaperää(en kyllä edelleenkään käsitä, miksi täytyy ahmia niin paljon lääniä itselleen). Junan kulkiessa Euroopan ja Aasian rajamaaston ohi (Jekaterinburgin lähellä) alkaa maisema hiljalleen muuttua. Ikkunasta näkyy taigaa ja yllättäen myös vuoristoa. Siperia ei olekaan niin karu kuin ajattelin, mutta käsittää kylläkin isomman alueen mitä luulin. Pienet kylät näyttivät tosi köyhiltä, mutta omalla tavallaan eksoottisilta. Just to get by.


Siperian helmi on ehdottamasti Baikal-järvi ja sen ympäristö. Kuten Piritan kanssa tuumailtiin, Lord of The Rings olisi hyvin voitu kuvata Olkhon-saarella. Vehreää luontoa ja puhtainta näkemääni järvivettä. Kuvat puhukoon puolestaan.


















Nopea katsaus Irkutskiin oli myös mielenkiintoista. Kaupunki poikkeaa arkkitehtuuriltaan aika lailla muista venäläisistä kaupungeista. Keskustan lähistöllä ei ole ainakaan niin paljon rumaa neuvostoliittolaista kolossimurjua. Irkutskia sanotaankin Venäjän Pariisiksi. Vaikka kaupunki onkin omalla tavallaan eksoottinen ja kaunis, ei se silti ihan Pariisi ole. Joka tapauksessa käymisen arvoinen. 8 tunnin junamatkan päässä Irkutskista sijaitseva Burjatian tasavallan pääkaupunki, Ulan Ude, oli myös omaa laatuaan. Joka toinen vastaan tuleva oli burjaatti. Jos ei muualla vielä jostain syystä tunnu siltä, että Venäjä on iso ja monikansallinen maa, niin täällä sitten viimeistään. Kaupungin tunnelma oli sopuisa ja rauhallinen - siitäkin huolimatta, että Leninin jättimäisen patsaspään edessä vietettiin "Tiedon päivää" (ensimmäisen koulupäivän kunniaksi järjestettävä juhla). Päästiin Piritan kanssa myös vierailemaan keltanokkina venäläisessä buddhalaisessa temppelissä (Ivolginskij Datsan), joka sijaitsee Verhnaya Ivolga-nimisessä kylässä, noin 30 km Ulan-Udesta. Mukaamme lähtenyt kiinalainen travellaaja osasi enemmän matkustelleena kertoa, että temppelistä oli havaittavissa myös jotain venäläistä. Temppelissä opetettavaan buddhalaisuuteen oli ilmeisesti sekoitettu jotain paikallista. Joka tapauksessa kiehtova paikka.



Ulan-Udesta päätepysäkkiimme, Vladivostokiin, oli vielä junamatkaa yli 3600 kilometriä ja ajassa lähes kolme vuorokautta. Legendaarisella Rossija-junalla olisi päässyt saman matkan melkein vuorokautta nopeammin, mutta enpä älynnyt lippuja varaillessani katsoa tarkemmin. Epäonneksemme jouduimme suorittamaan viimeisen ja pisimmän etappimme siihen mennessä surkeimmassa platskarta-vaunussa. Se oli vähän turhankin retroa. Jopa eläköitynyt Habarovskin shakkimestari, Jura, vertasi vaunuamme vankilan selliin. Maisemat olivat kyllä hienoja, mutta ne olisi erottanut huomattavasti selkeämmin, jos ikkunoita olisi vaivauduttu pesemään viimeisen 10 vuoden aikana edes kerran. Junan ravintolavaunu-kokemuskaan ei ollut kovin kaksinen, tai oikeastaan sehän riippuu siitä, miten asiaa katsoo. Toisaalta ehkä se olikin juuri aidointa meininkiä. Henkilökunta vaikutti välinpitämättömältä ja 6 ympärijuovuksissa olevaa venäläistä miestä huutaa viereisessä pöydässä kilpaa. Lisäksi ravintolavaunussa oli jostain syystä käynnissä täystuuletus. Ikkunat oli auki ja oli aika kylmä. Liekö henkilökunta yrittänyt epätoivoisesti karistaa kännilaumaa, mutta taisi olla jo liian myöhäistä. Vodka se lämmittää pakkasessa. Joimme oluemme ja söimme ruokamme vaiti, minkä jälkeen palasimme vaunuumme.

Mutta päättyy se tuskakin joskus. Vladivostok otti vastaan aurinkoisella mutta tuulisella säällä pitkän ja tuskaisen junamatkan jälkeen. Venäjän San Fransisco teki positiivisen vaikutuksen meihin kumpaankin. Kaupunki ja ihmiset tuntuivat jotenkin rennoilta. Kai se johtuu siitä merestä. En bongannut yhden yhtä Ladaa koko mestasta, mutta välillä sieltä sun täältä pilkistelevät neukkumurjut muistuttivat siitä, missä vieläkin oltiin, yli 9000 kilometrin matkan jälkeenkin.















































Satamasta lähtee päivittäin laivoja Japaniin ja Etelä-Koreaan. Naapurimaiden vaikutuksen huomaa ihan vaan katsellessaan ympärilleen kaduilla ja kaupoissa. Vladivostokia rempattiin aika huolella, koska siellä järjestetään ensi vuonna APECin huippukokous. Kaikki täytyy saada näyttämään hienolta. Vajaan parin päivän sisään ehdimme muun muassa ajella funikulaarilla, hengailla kaupungilla, nähdä auringonlaskun Japaninmeren äärellä ja hankkia kulinaristisia elämyksiä niin korealaisessa keittiössä kuin Russkij Ostrovin "päiväristeilyllä", missä poliisiasuun pynttäytynyt keski-ikäinen mies ja hänen ystävänsä tarjosivat meille hyvää vodkaa ja leipää kolmen sentin kaviaarikerroksen kera (voiko venäläisempää elämystä enää ollakaan?). 






















































Kaiken tämän jälkeen olimme valmiita nousemaan koneeseen kohti Pietaria. Pietarissa otimme vielä irti viimeisetkin halvat mehut ja käytiin vähän yöelämässäkin vaihto-oppilaiden seurassa. Pohjolan Venetsia teki taas vaikutuksen.

We'll be back.  

Terveisin Mika

maanantai 5. syyskuuta 2011

Matkailusta platskartassa

Nyt kun ollaan taalla Japaninmeren aarella, yli 10 000 km:n paassa pikkuruisesta paakaupungistamme, Helsingista, voisi paivittaa vahan keloja pitkien junamatkojen jalkeen. On tultu pitka matka ja mentiin aina kolmosluokassa. Onneksemme seuranamme oli aina vanhempia ihmisia tai perheita, joten saatiin nukuttuakin junassa. Legendat kovaa aanta pitavista, vodkaa imevista pesusienista jaivat meidan kohdallamme legendoiksi. Kaikki epailyttavimmat tyypit norkoilivat aina vaunun reunopaikoilla, jotka tietty myydaan viimeiseksi. Eli jos varaat paikan venalaisen junan platskarta-vaunun keskiosasta, pitaisi paa-asiassa olla ihan rauhallista.

Ei sitten tullut kertaakaan mentya legendaarisella Rossija-junalla, joka ilmeisesti on aika luksusta verrattuna meidan hylkiojuniimme, joista ei henkilokunta ikkunoitakaan vaivautunut pesemaan - sen tekivat jotkut matkujista itse! Pysahdyspaikkoja oli viimeisella osuudellamme (Ulan-Ude-Vladivostok)runsaasti ja mita mielenkiintoisempia. Nyt ymmarran, miten venalainen juna pystyy kuromaan kiinni aikaa, jos se on myohassa - ei tarvitse muuta kuin lyhentaa taukoja tai pahimmassa tapauksessa jattaa pysakki valista!

Mutta takaisin matkaseuraan. Matkan aikana tuli tehtya tuttavuutta kaikenlaisten kulkijoitten kanssa. Mieleenpainuvimmat olivat ehdottomasti Turkmenistanista Tatarstanin Kazaniin muuttanut perheenisa, joka ylisti loputtomiin entisen kotimaansa diktaattoria seka elakoitynt Habarovskin kaupungin shakki-kandidaatti Jura, joka kirjoitti meille runon ja kertoi mielenkiintoisia tarinoita muun muassa Taigalla asuvasta pariskunnasta, joka oli elanyt taysin sivilisaatiosta eristyksissa ennen 70-luvun loppua. Pariskunta oli kuulemma myos sangen ulkona toisen maailmansodan mitteloista NL:n ja Saksan valilla. Piritalle yritin parhaani mukaan tulkata lennosta naita juttuja. Arsyttava puoli oli tolkuttaa muille matkujastille, etta Pirita ei kummemmin osaa venajaa. Heille se on niin kasittamatonta. "But why don't YOU speak Finnish or even English?", teki usein mieli kysya. Mutta Venaja on Venaja, jopa taalla Vladivostokissa.

Joka tapauksessa pakko myontaa, etta venalaisten kanssa on tosi helppo rupatella niita naita, jos siis vaan osaa heidan kieltaan. Suomeen naita platskarta-vaunuja on vaikea kuvitella.

TSEKKAILKAAPA MYOS PIRITAN ALEMPI POSTAUS VLADIVOSTOKISTA.

Vladivostok! Vladivostok! Vladivostok!

Viimein, viimein! Tasta edemmas ei enaa maailman pisinta junarataa paase. Luultiin viela lahtopaivana perjantaina, etta oltais samassa junassa kahden saksalaisen kanssa, mutta toisin kavi. Ilmeni, etta he matkaisivat Vladiin kahdessa paivassa legendaarisella ja kuulemma hienolla Rossijalla, ja me taas kolmessa paivassa kalysella ja hitaalla perusjunalla. No, ug-meiningilla mentiin loppuun asti, ja koko matka Moskovasta tanne platskartassa! Pakko myontaa, etta kummallakin alkoi jo hermot menna tahan yhteisolliseen ja erittain retrohenkiseen junamatkailuun (todistusaineistoa seuraa sitten kun paastaan takaisin Suomeen). Aikansa kutakin, sano.

Vladivostok vaikuttaa nain yhden paivan perusteella aika mukavalta ja jopa semirennolta paikalta, mika on aika yllattavaa, kun ottaa huomioon, etta mesta oli kuitenkin pitkaan suljettu sotilaskaupunki. Ehka positiiviseen mielikuvaan vaikuttaa sekin, etta taalla on ollut tanaan aika lamminta, alyttoman kovasta tuulesta huolimatta. Kuulemma kesa jatkuu taalla jopa lokakuuhun asti. Kelpaa meille, kaiken sen Siperian viiman jalkeen! Vladivostok tietyssa mielessa on Venajan San Fransisco, niin kuin Lonely Planet tietaa sanoa. Kaupunki on makinen, kukkulainen, rakennuksiltaan aika nattikin ja siis sijaitsee Japaninmeren rannalla. Nakyvat myos rakentavan tanne sellaista massiivista, Golden Gate -tyyppista siltaa. Hiekkarantoja (ja kuulemma myos haikaloja) piisaa. Nayttaa Pukeutumisesta on pakko sanoa, etta tietty eri tuntuis olevan muihin Venajan kaupunkeihin verrattuna. Varsinkin miehissa on enemman sellaisia, jotka pukeutuu rennon lansimaisesti – jopa Converseja ja skeittilenkkareita on vilahdellut (muualla lahinna suippopaiset sirot lenkkarit tuntuu olevan se juttu...). Ja nahtiin skeittareitakin, mika ei ilmeisesti ole itsestaan selvaa joka venalaisessa kaupungissa.

Kaytiin tanaan molemmat menettamassa neitsyytemme korealaiselle keittiolle (Korea House, ul. Semjonovskaja 7 b, hiukan tyyris, mutta vaikutti hyvalta). Oli ihan kelpoa, hiukan erilaista kuin muu aasialainen safka, mita on tottunut maistelemaan. Vladivostokhan sijaitsee ihan lahella Japania ja Koreoita. Niinpa taalla pitaisi olla tarjolla hyva kattaus kaikenlaisia aasialaisia ruokapaikkoja, saa nahda, kuinka paljon ehditaan kokeilemaan. Japanin laheisyys nakyy paitsi sushiravintoloiden maarassa, myos siina, etta suunnilleen kaikki autot on tuotu Japanista. Ohjaustanko sijaitsee oikealla puolella, ja ovatpa autot taalla hienompia ja isompia kuin muissa nakemissamme Venajan kaupungeissa.

Koetetaan saada viela huomenna kaikki mahdollinen revittya irti Vladivostokista (btw, vladivostok=hallitse itaa), keskiviikkona sitten on aika lentaa Aeroflotin siivilla Moskovan kautta Pietariin.

Mika naputtelee tassa samaan aikaan erillista postausta platskartassa matkustamisesta, stay tuned!

Terveisin Pirita

torstai 1. syyskuuta 2011

Irkutsk-Ulan-Ude

Heipparallaa lapsukaiset! Olemme talla hetkella Ulan-Udessa, ja huomenna lahtee juna kohti Vladivostokia. Se onkin sitten viimeinen Trans-Siperian junamatka. Junamatka Irkutskista taittui yon yli, ja oli jalleen kerran harashoo, vaikkakin younet jaivat hiukan vajaiksi.

Alun perin meilla oli vakaa aikomus yopya Ulan-Uden lahella olevan buddhalaisluostarin Ivolginskii Datsanin halvassa majatalossa, oikeen travellerihengessa. Monien epaselvien yosijan varausyritysten ja yleisen nossoilyn jalkeen paadyimme kuitenkin viettamaan yomme Ulan-Udessa Hostel Ulan-Udessa (ul. Lenina 63), niin kuin monet muutkin Trans-Siperian tai Trans-Mongolian matkaajat. Olemme suosineet Venajalla hotelleja, koska venalaisten hostellien taso on jaanyt hamaraksi, mutta pakko sanoa, etta ainakin tama mesta vaikuttaa tosi hyvalta. Siisti, turvallinen, mahtisijainti (Leninin massiivisen paan vieressa) ja puljun omistaja Denis on super joviaali ja kielitaitoinen kaveri, jolla riittaa vinkkeja alueella reissaamiseen. Paikka vaikuttaisi myos olevan hanen kotinsa, heh. Tata hostellia hehkutetaan aika paljon netissa, ja uskomttominta on se, etta se on ollut olemassa vasta taman vuoden huhtikuusta! Maine on siis kiirinyt vauhdilla.

Saavuttiin siis Ulan-Udeen tanaan 1.9. varhain aamulla. Suunnistettiin oikopaata hostelliin, jossa teimme tuttavuutta muiden matkalaisten kanssa. Saimmekin sitten kasaan pienen meista, kahdesta saksalaisesta, kahdesta itavaltalaisesta ja yhdesta kiinalaisesta koostuvan seurueen, joka kavi vierailulla Ivolginskii Datsanissa. Luostari siis sijaitsee vajaa 40 km Ulan-Udesta sijaitsevassa kylassa. Mestaan on muuten superhelppo paasta Ulan-Udesta (marsutka-minibussilla numero 130 Benzarovin linja-autoasemalta paatepysakille, josta hypataan toiseen marsutkaan, joka menee Datsaniin), ja halpaakin viela (yhteensa jotain 45 RUB per naama per suunta).

Tulkin rooliin jalleen hypannyt Mika jarkkasi meille todella kohtuusummalla (100 RUB per naama) englanninkielisen opastuksen, mika oli ihan hyva veto, vaikka opastuksesta osa ohi menikin. Pramea luostarialue oli nakemisen arvoinen, mutta aika lapikoluttu jo parissa tunnissa. Sen enempaa turisteilua ei ollakaan Mikan kanssa tehty, mita nyt hiukan kavelty kaupungilla. On tama vahan tammoista kohteiden lapijuoksua, ei sita oikein yhdessa paivassa paase sisalle kaupungin meininkiin. Ihmeteltiin muuten sita, etta suunnilleen kaikki lapset ja nuoret kulkivat kaupungilla parhaimmissaan, mustan, valkoisen ja harmaan vareissa. Pian kuitenkin selvisi, ettei kyseessa ole joku outo koulupukeutumiskoodi, vaan ympari Venajaa vietetaan 1.9. Tiedon paivaa, jolla juhlistetaan koulujen ja opintojen alkua. Kaytannossa juhla kuitenkin tuntuu vastaavan vahan meidan vappua, porukka vanhasta nuoreen dokaa kaupungilla ja kuseskelee nurkkiin. Hostellin vieressa oli myos joku kansanjuhla bandeineen yms. Nain ainakin taalla Ulan-Udessa.

Huomenna suuntaamme Vladivostokiin - pian hallitsemme itaa!